25.1.2014

Me elämme vain kerran

Mulla on oikeasti maailman ihanimmat lukijat :(<3, ihan itku silmässä luen äskösen postauksen kommentteja! Oon suurinpiirtein kunnossa, jotenkin nyt on vaan ollu ihan ihmeen paha olo, josta en oikein uskalla puhua kellekkään. En tiedä johtuuko tää vähäisestä unesta, koulustressistä, ihmissuhteista, oman pääni sisäisistä ongelmista vaiko niistä kaikista. Joka tapauksessa mulla on niin paha olo, että itkettää. Oon kovasti koittanut miettiä voisinko puhua jollekkin, mutta jotenkin en uskalla. Kovasti oon yrittäny näyttää reippaalta ja yrittänyt hoitaa kaikki keskustelut viesteillä, koska niissä voin spämmätä hymäreitä siihen malliin, että voisi luulla mun olevan onnellisesti vähän pilvessä.

Oon lintsannut, mutta yrittäny lukea kokeisiin. Lukeminen ei onnistu, ja muutamat sivut ovat täynnä märkiä länttejä kyynelistä. Tuntuu niin itsekkäältä tuntea näin, sekin voi olla syy miksen oikeasti uskalla oikein jutella edes henkilöille jotka tietävät mun vammailuista.

Onko mun hyvinvointivaltiossa asuvan pinnallisen teiniprinsessan tosiaan oikeus miettiä, mitä tuntuisi, jos ei enää tuntisi eikä olisikaan. Oon puhunut puhelimessa monen kanssa, jolle oon meinannut avata suuni, mutta sitten mietin, että mitä mä muka sanon. "Mua ahdistaa niin paljon että oksennan, en edes tahallisesti, lähinnä haluan oksentaa ajatukseni". Sitten se kysyisi "Aijaa voi ei miksi". Mitä mä vastaisin tohon? Mä tiedän yleensä mitä tunnen, mutten miksi. Ehkä ahdistus on tätä ikää ja menee ohi kun pääsen turhasta angstivaiheesta yli. Äitikin sanoo, ettei tämän ikäisellä ole oikeita ongelmia. Itse mä niitä väännän.

Mutta, en mä itseni tapa. Se olisi väärin niitä ihmisiä kohtaan joitten elämään jollain tavalla kuulun. Olen tytär, sisko, oppilas, kaveri, luokkakaveri, lapsenlapsi, kummityttö, tuttu, lapsenvahti, naapuri... Vaikka sitä ei aina tajua, kuolema koskettaa montaa ihmistä. Voi olla, ettei naapurin kuolema olisi se elämän suurin kriisi, mutta kyllä kuolema aina aiheuttaa ahdistusta, se pelottaa ihmisiä, niin myös minua.

Teille olen ehkä bloggaaja, ventovieras teini, joka luulee olevansa jotenkin erityisenkin pohdiskeleva. Te olette minulle lukijoita, kavereita, sielunsiskoja, kommentoijia, tukijoita, kikkailijoita, läheisiä, kaukaisia... Se riippuu siitä haluatteko lähestyä (:. Ja vaikka olisin teille vain yksi turha bloggaaja, viimeisimmät kommentit koskettivat minua niin paljon, että harva teistä on minulle pelkkä lukija.

Kaiken lisäksi te jotka mietitte, että onko terveys jo sanonut hyvästit. Ei ole. Ei minusta näin vaan päästä eroon, toivoa on niin kauan kun henki pihisee!




43 kommenttia:

  1. Ja sä et muuten ole mikään "turha bloggaaja". Mulla ainakin valtaosa teksteistä herättää ajatuksia, paljon, hyviä ja huonoja. Toisekseen, uskon että omaa oloas helpottaa kun saat edes jotain kirjoitettua ulos. Voimia! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 3: <3

      Juu kyllä helpottaa! Jotenkin vaan silloin kun ei pysty edes ajattelemaan selkeästi, ei tajua alkaa kirjoittaa :(

      Poista
  2. Sä et ole todellakaan turha! Sulla on oikeus olla surullinen ja puhua siitä jollekkin jos siltä tuntuu, tai edes kirjoittaa. Sun blogi on muuten ihana ja tosi samaistuttava, tsemiä ♥ :)

    VastaaPoista
  3. et oo turha! oot ihana ja inspiroiva, ja jos totta puhutaan niin tän ikäsellä on just niitä ongelmia, jotka voi vaikuttaa loppuelämään. sä et ite niitä väännä! jaksamisii, tääl on ainakin yksi joka ei pidä sua todellakaan turhana! :) sulla on täysi oikeus olla surullinen. ootko kokeillu puhua ihan ventovieraalle? minulle ittelleni se on kaikista helpointa. :)

    VastaaPoista
  4. Täällä on paljon meitä muitakin jotka tässä "hyvinvointi" valtiossa ei vaan pysty olemaan onnellisia. Älä missään nimessä sen takia rupee itteäs kiusaamaan! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  5. Helpotus, vihdoinkin uusi postaus...
    Voin täysin liioittelematta ja hetkeäkään epäröimättä sanoa, että et todellakaan ole "turha". Kuten postauksen nimessä itsekin mainitset, elämme vain kerran. On varmaan tosi kliseistä sanoa, että jokainen elämä on ainutlaatuinen ja arvokas, mutta totta se on. Et todellakaan ole turha, et ainakaan minun mielestäni! Vaikka en (luultavasti) ole sinua koskaan livenä tavannutkaan, huolestun oikeasti jos sinusta ei kuulu vähään aikaan ja välitän tosissani siitä, miten sinulla menee... Ihmisen kirjoituksista saa yleensä aika hyvän kuvan kyseisestä henkilöstä, ja vaikka en aio väittää, että tuntisin sinut hyvin, olen varma ainakin siitä, että olet todella ihana ihminen. Perustelut? Edelliseen postaukseesi tuli yli 40 kommenttia, ja vastasit kaikille jotakin henkilökohtaisesti. Aika harva olisi vaivautunut. Sen lisäksi luonteenlujuutesi näkyy vaikkapa siinä, miten kirjoitat tajuavasi itsemurhan olevan itsekäs teko, etkä sen takia sano harkitsevasi sitä vakavasti, vaikka sinulla olisi kuinka rankkaa. Tuosta äskeisestä voi päätellä myös sen, ettet ole mikään turha huomionkerjääjä, joka valittaa vaikka asiat olisivat ihan hyvin. Vaikka ihminen asuu hyvinvointivaltiossa ja on nuori, se ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö hänellä voisi olla oikeita ongelmia. Esimerkiksi suomalaisten nuorten miesten yleinen kuolinsyy on itsemurha, ja jos ihminen ihan oikeasti haluaa kuolla, on siinä mielestäni ihan tarpeeksi ongelmaa yhden ihmisen harteille. Se, että sinulla on ongelmia, ei tee sinusta turhaa,itsekästä tai huonoa. Koita jaksaa, olet monelle tärkeä. ♥

    VastaaPoista
  6. Et sinä turha ole! Aika väärin se mitä äitisi sanoi tuosta ongelmien väännöstä. Kaikelle ei vain voi mitään ja ongelmia voi ilman omaa vääntöäkin tulla :/ Tuo mitä kerroit ahdituksestasi, mulla on ollut niin samanlainen olo! Tekee mieli sanoa jotain, mutta ei vain voi kun ei tiedä mitä seuraavaksi vastaisi..ja aina on niin semmone halu oksentaa ajatukset pois, mutta aika hankalaahan se on :D D: Tosi kiva kuulla, ettei sulle oo käyny mitää ja oot elossa! :)
    terveisin, siivetön lintu (joka ei jakasanut kirjautua XD)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kuulla, että sä oot kunnossa! <3 Helpotus, huh... :) Mä oon niin huojentunu, ettei sulla oo ainakaan sen enempää mitää hätää. Ehin oikeesti jo säikähtää, että jotain on sattunut... :(
    Mutta hei, oot varmasti tosi monelle tärkee ja rakas. Oot ainutlaatunen, sun laista ei oo toista. Vaikutat tosi mahtavalta ja sympaattiselta ihmiseltä, joka on just sellainen kuin on, kaikkine pikku virheineen. Tsemppiä, halauksia, jaksamista ja kaikkee hyvää♥
    (Oot tärkeä<3)

    VastaaPoista
  8. Helpotuksen huokaus kun susta vihdoin kuuluu jotain. Ehdin jo käydä monena päivänä mielessäni kaikki pahimmat vaihtoehdot miks et oo käyny vastailee yms <3
    Vaikka en sua henk koht tunne niin silti kova huoli. Tää sun blogi saa mut tajuamaan että ehkä mä en ookkaan ainut joka ajattelee mitä oudoimmalla tavalla ja etten ole ainut josta välillä(lue aina) tuntuu ettei kenellekkään uskalla puhua siitä kaikesta mikä päässä pyörii...ei kukaan kuitenkaan tajuais jne...
    Ja nimenomaan.typerää kun aina kysytään että miksi.miksi sulla on paha olo. Miksi vituttaa. Aina ei vaan kaikkeen pysty vastaamaan. Kun saisikin vaan kaikki ajatukset syljettyä ulos.
    Kaikkea hyvää sulle ja voimia! Paistaa se aurinko pilvienkin takaa! Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaks. Ja helpommaks. Sit ajallaan <3 (:

    VastaaPoista
  9. Et sä ole mikään turha bloggaaja. Susta mä saan just intoo elämiseen ja kaikeen :) Vaikutat niin mahtavalta ihmiseltä ja persoonalta tän blogin perusteella nii nyt on pakko sanoo, Oot todella mielenkiintoinen ja mahtava ihminen <33 Tutustuisin suhu mutt mull ei oo enää KIKii ja en oikee muuta käyttänykkää :/ Paitsi wappi :D

    VastaaPoista
  10. Rohkaisen sinua puhumaan jollekin, vaikka se tuntuunkin itsekkäältä ja vaikealta, mutta se ehkä voisi helpottaa ahdistusta... Minulla taas ei ole tuota mahdollisuutta ja....rankkaa se on. Joten uskalla!
    On monta, jotka välittää susta! :)

    VastaaPoista
  11. Pliis, parannu siitä anoreksiasta... sillä ratkeais kaikki sun ongelmat. Usko pois.

    VastaaPoista
  12. Voi ku päivittelisit useammin blogia. Olis niin kiva lukee... :)

    VastaaPoista
  13. Miks kirjotat nykyään noin harvoin :c Ois kiva lukee useemmin

    VastaaPoista
  14. Minne oot kadonnut? Käyt nykyisin ehkä tyyliin kerran kuussa ilmottamassa että oot suunnilleen hengissä.Lukijat hätäilee.kertosit vaa rehellisesti jos oot henkisesti nii paskana ettei jaksa blogia päivitellä ja kommentteihin vastata ettei tarvitsisi pelätä että onko jotain sattunut kun ennen oot käyny täällä niin usein :( tää ei oo mitään painostusta et sun olis pakko kirjottaa joten älä ajattele niin, huoli vaan siitä aina et onko jotain sattunut vai etkö vain jaksa.

    VastaaPoista
  15. Jaksamisii! :( kaipaan sun kirjotuksii, tää blogi on ollu mulle ihan äärettömän tärkee ja nyt huolettaa kun et oo enää postaillu kamalasti...

    VastaaPoista
  16. Sori tää jankutus mut eihän sulle ole käynyt mitään? Mä ja varmasti moni muukin huolissaan ku et oo pitkään aikaan käyny vastailee yms :( ♡

    VastaaPoista
  17. Missäs olet keijukaiseni? ;3

    VastaaPoista
  18. Olen tässä opsikelualani ja harjoittelujaksojen puolesta seurannut tänä keväänä useampaa anorektikkotyttöä mielenterveyspuolella. Osa toipumsivaiheessa, osa menossa yhä alaspäin. Sen takia toivonkin, että kerrot ajoissa jolle kulle läheisellesi pahasta olostasi. Sinulla on vielä mahdollisuusksia elämässä ja voit saada onnesta kiinni - onni ei vaan valitettavasti löydy painosta. Nenämahaletkut ja suljetut osastot ilman kännykkää tai ystäviä eivät ole niitä paikkoja joista onni löytyy. Ja sinäkään et niihin joudu, jos vaihdat ajoissa suuntaa!

    VastaaPoista
  19. Heip! Olen nyt lukenut blogisi läpi ja kieltämättä aluksi ajattelin, että "bläh,taas yksi turhaa valittava teini". MUTTA. Nyt luettuani kaikki tekstisi läpi, sain sinusta uuden kuvan, olet todella herttainen,et tahdo kenellekkään pahaa, sinulla vain nyt on ongelma, jostain syystä todella heikko itsetunto josta kaikki kumpuaa :/.
    Itse en laihduta, vaikkei minunkaan itsetuntoni mikään paras ole, kompensoin sen vain muuhun :D. Mutta niin,tarkoitukseni oli kommentoida nuista sinun mielialaheittelyistä. Oletko koskaan miettinyt, että ne voisivat johtua siitä kilpirauhasen toimintahäiriöstä? Minulla on kokemusta siitä ja se todellakin vaikuttaa mielialaan erittäin paljon! Lääkityksen myötä se tasaantuu, mutta on pitkällinen prosessi löytää oikea lääkitys.
    Voimia ja jaksamisia sinulle, olet mukavan oloinen tyttö, älä anna periksi :)

    VastaaPoista
  20. Mulla on ikävä sun postauksia, eikai sulle oo käyny mitään? :(

    VastaaPoista
  21. Okei nyt on varmasti käynyt jotain! :'( ♡

    VastaaPoista
  22. Ui ku vaikuat ihanalta ihmiseltä. "Liity tähän sivustoon" *klik* *klik* Sait juuri uuden lukijan. C: Koita jaksaa ♥

    VastaaPoista
  23. Sua kaipaillaan kovasti! Toivottavasti mitään ei oo sattunu... :( ♥

    VastaaPoista
  24. Ootko ihan kunnossa? :( ilmottele jotain.. Ikävä sun postauksia!

    VastaaPoista
  25. Voieiii kultapieni missä olet? ; - ;

    VastaaPoista
  26. Missä sä oot? Edellisestä postauksesta on yli kuukausi eikä susta oo kuulunu mitään! :o ei kai sulle oo vaan käyny jotain? :( Toivottavasti ilmottelet jotain pian! ♥

    VastaaPoista
  27. Uskon että sydän pettänyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näin on niin aika ironista että tämän tyttösen viimeisen postauksen nimeksi jäi "Me elämme vain kerran". Toivotaan, että näin ei kuitenkaan ole. Ilmoittele itsestäsi keijukainen!

      Poista
  28. HEI! nyt joku joka tuntee tämän blogin kirjoittajan henkilökohtaisesti, niin voisiko hän raportoida tämän tytön tilan meille, jotka eivät tunne tätä tyttöä muuten kuin blogin kirjoittajana?

    VastaaPoista
  29. Voi ei ! Etkai sä oo kuollu? :o :( Vastaa ees kik viesteihi?

    VastaaPoista
  30. Olis hirveen kiva, jos tulisit kertoo kuulumisia tänne. Varmaan melkein kaikkia pelottaa, että sulle on sattunu jotain. Oothan kunnossa? Nii, ja vastaa jooko kikkiin. Mua huolestuttaa... :( <3

    VastaaPoista
  31. Oothan hengissä ihana? :c <3

    VastaaPoista
  32. Ihana murunen, täällä myös yksi sinulle täysin tuntematon vuodatti silmäkulmastaan kyyneleen vuoksesi <3 Toivon suurella sydämellä, että olet vielä jossain. Telepatiahalaus!!

    VastaaPoista
  33. Apua mä itken tääl oikeest ku oon niin hirveen huolissaan susta ku pelottaa ihan kamalasti et oot kuollu tai jotain:O! En vaan kestä jos sulle on käyny jotain! Vaikka en sillee tunne sua muutenkun postauksies perusteella niin oot mulle silti aivan kamalan tärkee<3 Oon saanu sulta kamalasti kaikkii neuvoi ja vinkkei ja haluisin kiittää hirveesti sua vaikka en tiiä tuutko koskaan näkee tätä kommenttia:(<3 Oon käyny nyt joka päivä kattoo et ootko postanu ja oon aina tullu vaan enemmän ja enemmän huolestuneeks mut oon aatellu et sul on vaan niin rankkaa ettet jaksa tulla postaa ku on koulu ja kaikkee mut nyt oon niin kamalan huolissaan et oli pakko kommaa ku oon vaan niin surullinen ja huolissaan! Mut toivon nyt niin kamalan paljon et et olis kuollu pikkune<3!!!

    VastaaPoista
  34. voi rks kirjottasit edes "olen ok" tai jos ei ole ok niin edes jotain ilmoitusta ettei tarvitse pelätä, että olet mennyt tekemään itsellesi jotain! On niin surullista välillä lukea sun kirjoituksia ja samalla mitä ajattelet, mutta kun kirjoitat niin sen kautta me ihmiset jotka seuraamma sun blogia ja jotka ovat susta huolissaan voidaan tsempata ja yrittää auttaa!! pärjäilehän<3 JA KIRJOITA EDES JOTAIN KUN NÄET NÄÄ KOMMENTIT!!!!

    VastaaPoista
  35. eiks joku vaikka 'kikperheestä' vois tulla kertomaan että onko kirjottajalle sattunut jotain?:( kaikki on tosi huolissaan <3

    VastaaPoista
  36. Et ole mikään turha bloggaaja ja ihmiset ovat huolissaan sinusta. <3

    VastaaPoista
  37. Kaikkihan näki niistä kuvista kuinka laiha tämä tyttö on....Hyvästi keijukainen! <3 blogiasi oli kiva lukea ja vaikutit niin ihanalle, mutta kyllä se elämä joskus päättyy... joillakin vain nuorempana...

    VastaaPoista

<3